Varsinaisen perän kehikon tekniikkaa mietin ja kieputin päässäni aika kauan. Lopulta muodostui käsitys siitä, että on järkevintä tehdä se ikään kuin putkirungosta. Rungon päälle pingotetaan kangas, mikä lopulta kuidutetaan lopulliseen muotoon.

Kun auto saatiin tallille maaliskuussa 2011, niin putkia alettiin sovittaa auton rungon päälle. Järeällä putkentaivuttimella saatiin putket oikeaan muotoon ja ne hitsattiin kiinni toisiinsa. Perän muita muotoja saatiin aikaan pienemmällä metalliputkella. Kiinnitys tehtiin yksinkertaisesti saranoimalla se vetopöydän vierestä ja toiseen päähän lukitus. Eli koko perästä tehtiin avattava, aivan kuin auton konepelti. Sen alla on akut, joten se oli saatava helposti avattavaksi.

Kun koko metalliputkihökötys oli lopulta valmis ja toimivuus varmistettu, niin päälle pingotettiin kangas. Kankaan päälle upotettiin takavalojen “palat”  Sitten alkoi yksinkertainen kuiduttaminen. Jälleen kerran. Mattoa ja hartsia. Mattoa ja hartsia.

Perän muoto oli työstötekniikan ansiosta valmis jo heti kerrasta, joten muotoja ei tarvinnut hakea kuten esimerkiksi helmoissa ja tuuliohjaimissa. Silti monen kuitukerroksen jälkeen kittaaminen ja hiominen vei uskomattoman määrän tunteja. Pintaa oli paljon ja kun tiedettiin, että perä jää kokonaisuutena mustaksi ilman motiivimaalauksia, niin se ei antaisi mitään anteeksi. Kaikki pienimmätkin epätasaisuudet näkyisi.

Mutta työllä siitäkin selvittiin..

Kun perä oli maalia vaille valmis, niin alle tuleva roiskeläppä sai lopullisen kiinnityksensä. Sille sopivat kiinnikkeet saatiin samaan paikkaan kuin millä koko perän lukitus on kiinni auton rungossa. Kompakti kokonaisuus sanoisin.

Minä haluaisin avata tätä pakettia hieman eri kulmasta. Työntekijän kulmasta. Ja ehkä vähän yrittäjänkin.

EU:ssa työvoima saa liikkua aika lailla vapaasti. Se on osa EU:n tarkoitusta. Vapaa liikkuminen, vapaat markkinat jne. Vaikka pidän itseäni aika lailla EU myönteisenä ihmisenä, niin silti haluan esittää eriävän mielipiteen joihinkin tämän suuren mahtavan EU kiemuroihin. Yksi ongelma on tämä työvoiman vapaa liikkuminen. Onhan se tietyllä tavalla hienoa, kun jokainen voi työskennellä toisessa maassa ilman suurempia ongelmia. Niin, siis ilman ongelmia, kenen kannalta? Esimerkiksi Suomessa oli vuoden 2011 lopussa työttömiä n. 190 000. Samaan aikaan arvioitiin että ulkomaalaisia työntekijöitä oli n. 35 000 – 45 000. Eli lyhyellä matematiikalla n. 20 % työttömyydestä johtuu ulkomaalaisista työntekijöistä. Rakennusalalla työttömien määrä taitaa olla pienempi kuin ulkomaalaisten työntekijöiden määrä. Eli sillä alalla työttömyysprosentti pitäisi olla 0 %

Eihän asia tietenkään ole noin mustavalkoinen, mutta kyllä tuo aika suuren kysymyksen ilmaan heittää.. Yksikään ulkomaalainen työntekijä ei ole työpaikkaansa tuonut kotimaastaan mukanaan. Jokainen työpaikka on täällä syntynyt. Meidän yhteiskunnan tuella tai myötävaikutuksella. Veromarkoilla on tehty kaavoitukset, tiet ja viemärit. Monelle yritykselle on annettu tukia tai veroetuja jne. Kyllä meidän yhteiskunta ne työpaikat on omalla tavallaan tehnyt mahdolliseksi. Ja kun tämä työpaikka täytetään ulkomaalaisella työntekijällä niin silloin se työpaikka otetaan pois joltain suomalaiselta.

Jos ulkomaalaisella ei ole töitä kotimaassaan niin onko hänellä oikeus viedä toisen ihmisen työpaikka hänen kotimaassaan? Tai jos hän tulee tänne töihin paremman elintason takia. Me olemme sen elintason tehneet omalla työllämme.Tästä tässä minun mielestäni on kyse. Toisille ihmisille annetaan oikeus johonkin, mutta samaan aikaan tämä oikeus mitätöi toisen ihmisen oikeuden.

EU on ajatustasolla hieno keksintö. Mutta ongelma tulee siinä kohtaa kun eri valtioiden elintaso, kulttuuri ja elämänarvot eivät ole yhtäläiset. Jossain maassa ihminen voi olla miljonääri, mutta toisessa maassa hän ei kykene edes asuntoa vuokraamaan. Jos tällaisessa tilanteessa liikkuminen ja markkinat ovat avoimet, niin on aika naiivia väittää ettei ongelmia synny.

Tämä surullisen kuuluisa kabotaasiliikenne on myös yksi tällainen “työpaikkaryöstön” muoto.Tietysti sitä pitää pystyä harjoittamaan tietyin ehdoin. Se on aivan selvä. Kyllä tänne tuleva auto saa ottaa siirtokuorman esimerkiksi mennessään lastaamaan pohjois-Suomeen tms. Kyllä se on kaikkien etu. Mutta kun laki sanoo että kabotaasi tarkoittaa “tilapäistä maan sisäistä kuljetusta”  Jos esimerkiksi virolaisella yrityksellä on Suomessa sellaista kalustoa minkä käyttö Virossa on kiellettyä, niin voidaanko tätä sanoa tilapäiseksi kuljetukseksi? Aika suunnitelmallista ja järjestelmällistä tuo minusta on. Tai kun suuren puolalaisen kuljetusliikkeen autoja on erään valtio-omisteisen huolintaliikkeen pihassa useita. Joka päivä siitä joku lähtee kuorman kanssa johonkin päin Suomea ja sieltä mutkan kautta pois Suomesta. Saman tien ilmestyy saman kuljetusliikkeen toinen auto tilalle ja kuvio toistuu kuukaudesta toiseen. Kuulostaako tämä tilapäiseltä kuljetukselta?

Tämä on juuri sellaista toimintaa että ehkä lain kirjain täyttyy, mutta täyttyykö lain “henki”?

Kun VR Transpoint jäi kiinni “housut kintuissa” maksaessaan kuljettajilleen liian pientä palkkaa niin vastaus oli että tilanne korjataan. Kyse oli kuulemma tulkintavirheestä vai miten se nyt meni. Kuljettajille maksettiin takautuvasti rästiin jääneet palkat. Pari kuukautta tämän jälkeen kyseiset auton siirrettiin venäläisen tytäryhtiön rekisteriin ja näin kuljettajille voitiin taas maksaa tätä suomalaisittain naurettavan pientä palkkaa. Yhtiö totesi etteivät he voi maksaa suomalaista palkkaa koska muuten rahdinajo menee tappiolle. Jos muilla aloilla  tuote ei tuota mitään niin sitä ei tuoteta. Kuljetusalalla on käsittämätön tarve haalia rahtia vaikka se joudutaan ajamaan tappiolla. Onko se asia millä näiden yhtiöiden johtajat kilpailevat keskenään vai miksi kuljetettavan rahdin määrä on niin tärkeää? Näillä autojen ja yritysten ulkomaalaistamisella vääristetään kilpailua ja siten pilataan rehellisten yritysten mahdollisuudet. Jokaisella suomalaisella kuljetusliikkeellä ei ole venäläistä tytäryhtiötä mihin kalusto voidaan siirtää kun halutaan muuttaa tappiollinen kannattavaksi.

Juuri tällä tavalla ajattelevat yritykset pitävät pilkkanaan jokaista suomalaista ihmistä. Suomalaiset ihmiset ovat tämän maan rakentaneet ja mielestäni meillä pitää myös olla oikeus nauttia hedelmistä joiden siemenen kylvivät meidän isät ja äidit. Eikä tässä ole kyse pelkästään suomalaisista, sama kaava toimii Saksassa, Ranskassa, Italiassa. Kyllä jokaisessa ihmisessä pitää asua pieni nationalisti. Hyvällä tavalla. Eikä tällä ole mitään tekemistä rasismin kanssa. Jos me emme pidä huolta itsestämme ja yhteiskunnastamme niin ei siitä huolehdi kukaan muukaan. Ei Romanian hallitus ratkaise meidän työttömyyttä tai järjestä kouluruokailua. Kyllä se on meidän yhteiskunnan tehtävä. Ja on aivan turha kuvitella että Euroopassa tulee ikinä toimimaan “yksi maa, yksi kansa” ajatus. Euroopassa on niin suuri skaala erilaisuutta ettei niitä voi sulattaa yhteen mitenkään. Pidetään yhtä, mutta ollaan erillään. Niin se minun mielestä pitäisi mennä..

Siinä näitä raatoja katsellessa alkoi päässä pyöriä sellainen ajatus, että kuinka paljon nykyajan autojen passiivinen turvallisuus vähentää aktiivista turvallisuutta ? Siis tarkoitan sitä kun uusissa autoissa on niin paljon turvallisuuteen tähtääviä turvavarusteita ettei niitä kaikkia edes tiedä. Ihmisille mainostetaan että tässä autossa on sitä ja on tätä. Auto korjaa sinun tekemän ajovirheen, auttaa jarrutuksessa. Tietokone tarkkailee turvaväliä. Ja jos kolari sattuu niin autossa on joka matkustajalle kolme turvatyynyä. Siis näin autoja markkinoidaan. Mainos antaa ymmärtää että ei sinulle satu mitään vaikka onnettomuus tapahtuu.

Kuinka paljon huolettomammin ihmiset ajavat tällaisilla varusteilla varustettuja autoja huonossa kelissä ?

Se on tietysti selvä että nämä turvavarusteet vähentävät loukkaantumisia ja liikennekuolemia, mutta kuinka paljon ne lisäävät juuri tällaisia ketjukolareita ?

Ja toinen mielenkiintoinen pohtimisen paikka on se, kuinka paljon yritysten työsuhdeautot lisäävät tällaisia peltikolareita ? Jos auto on omalla rahalla ostettu ja omat bonukset kyseessä niin ajatko silloin hieman varovaisemmin?

Tässä voisi olla jollekin yliopistolle pieni tutkimuksen paikka.

Moni pitää minua jotenkin outona kun kerron pitäväni talvesta. Minkä minä sille voin. Jos pitäisi valita + 30 tai – 30 niin minun ei tarvitse miettiä sekunttiakaan. Kyllä se on tuo – lukema.. Olenko minä jotenkin sekaisin? Miksi pitäisi aina haaveilla siitä Karibian auringosta ja rantalomasta? Kyllä minä otan mieluummin kunnolla turpaan kuin makoilen viikon jossain tropiikin auringossa.

On uskomattoman upea tunne kun on tuolla – 20 asteen pakkasessa ollut pari tuntia ulkona ja sen jälkeen istuu lämpimän takan ääreen puna poskilla. Sormet ja varpaat hieman kihelmöi. Kuppi kahvia käteen ja lisää puita takkaan. Kyllä se on hienoa. Tai se kun myöhään illalla menee pihalle. Pakkasta on sen verran reilusti ettei kukaan muu ole liikenteessä. Ulkona on aivan hiljaista. Ainoa ääni mikä kuuluu on pakkanen joka paukkuu puiden rungoissa. Upea tähtitaivas ja kuutamo. Kuu luo sellaisen upean sinertävän maiseman. Kyllä siinä on sellainen maisema ettei hienommasta väliä.

No mutta nyt on saanut taas harjoitella tuota talviautoilua. Tyhjän konttialustan kanssa ajelu ei todellakaan ole talviliukkaalla se mukavin tapa edetä. Joskus huulille tulee pieni hymy siitä ihmetyksestä että eikö tämä tosiaankaan kulje lujempaa. Pitoa ei vaan tunnu löytyvän mistään kohtaa ajorataa. Eteenpäin kun on vaan jotenkin päästävä. Toisaalta asiassa on se hyvä puoli että työpäivät menevät aika nopeasti kun koko ajan on sellainen “skarppi” päällä. Niitä tylsiä ja puuduttavia tienpätkiä ei juuri huonolla kelillä ole. Koko ajan pitää keskittyä. Rankkaa se tietysti on, mutta aika ei käy pitkäksi. Välillä huomaa että radiossa on soinut monen monta biisiä ja parit uutisetkin on mennyt eikä niistä ole jäänyt aivoihin minkäänlaista muistijälkeä.

Eipä muuta kuin ajellaan rauhallisesti ja otetaan huomioon muutkin liikenteessä. . Näillä keleillä sitä yhteispeliä todellakin tarvitaan.

No mutta itse tuuliohjainten työstäminen alkoi taas paperilta. Piirsin erilaisia muotoja ja sovittelin niitä siten, että alkuperäiset kiinnitykset jäisivät paikalleen. Muutaman version jälkeen muoto alkoi miellyttämään silmää. Sitten piti vielä ratkaista, että millä tavalla ne muodot tehdään. Lasikuitu oli ainoa järkevä ratkaisu, mutta muotin tekeminen ei ollut aivan selviö. Pari erilaista variaatiota kävin mielessäni läpi ja sitten mukaan tuli jälleen finnfoam-eristelevyt. Niiden helppo työstäminen oli se ratkaisevin tekijä. Tuuliohjaimen muotoa varten tein muovilevystä eräänlaisen mallin mitä käytän sabluunana alkuperäisiä tuuliohjaimia leikatessa. Tämän saman sabluunan päälle työstin myös finnfoamin palat, mistä muodostui lopulta kolmiulotteiset harjanteet. Kun harjanteiden muotit oli valmiit, niin ne teipattiin kiinni sabluunana toimivaan muovilevyyn. Tämän jälkeen koko sabluuna teipattiin kertaalleen jonka päälle päästiin kuiduttamaan lasikuitumattoa.

Lasikuitumattoa laminoitiin 2-3 kerrosta jonka jälkeen harjanteet irrotettiin sabluunan päältä. Tässä vaiheessa harjanteiden paloja istutettiin alkuperäisen tuuliohjaimen päälle. Tuuliojain oli aiemmin leikattu sabluunan muotoa käyttäen tulevaan muotoonsa.

Tässä huomattiin pieni ongelma. Alkuperäinen tuuliohjain ei ole yhtä suorapintainen kuin muottina käytetty muovilevy. Lasikuituiset harjanteet eivät istuneet tulevaan alustaansa. Ongelma ratkesi siten, että harjanteisiin sahattiin poikittaisia viiltoja mitkä mahdollistivat harjanteen taivuttamisen kaarevaan muotoon. Viillot sahattiin tasaisesti koko harjanteen matkalle ettei muotoon tullut mitään kulmia.

Kun harjanteet saatiin valmiiksi niin alkuperäisen tuuliohjaimen pinta hiottiin puhki. Pinnan päälle kuidutettiin lasikuitumattoa, minkä päälle aseteltiin lasikuituiset harjanteet. Harjanteiden päälle aseteltiin painot jotta ne istuvat tuuliohjaimen muotoon. Sitten harjanteita alettiin kuiduttamaan kiinni tuuliohjaimeen. Kun ne oli saatu kiinni, niin painot otettiin pois ja kuiduttamista jatkettiin koko tuuliohjaimen osalta.

Taustapuolta varten tehtiin sabluunan muotoinen pala finnfoamista. Levy teipattiin ja kuidutettiin taustapuolelle tuleva pala mikä ulottuu myös kulman yli. Tähän kohtaan taustapuoli kiinnittyy etupuoleen.

Kaikkien kuiduttamisien jälkeen alkoi taas hiominen ja kittaaminen. Harjanteiden muodot piti saada tasaisen kaareviksi. Ettei ne näytä siltä kuin ne olisi itse tehty. Muutamasta kohdasta piti hioa niin paljon että piti kuiduttaa lisää. Tuuliohjaimista piti saada tarpeeksi tukeva ettei ne halkeile tuulessa ja tärinässä.

En tiedä kuinka monta kymmentä tuntia ohjaimia lopulta hiottiin ja kitattiin että muoto saatiin miellyttämään silmää. Mutta kun osat saatiin lopulta maalattua ja huomattiin että ne näytti juuri niin hyvältä kuin pitikin, niin tuntimäärä unohtui välittömästi.

En tiedä olisiko kaikki voinut tehdä helpommin ja järkevämmin. Varmaankin. Mutta lopputulos miellyttää ainakin tekijöitä niin eikö se lopulta ole tarkoitus? Eipä niitä harrastustunteja yleensäkään ole laskettu.

Mutta mitä tuollaiset eri tekstit kaikenmaailman sopimuksissa ja vastaavissa sitten tarkoittaa ? No tässä hieman SUOMI- SOPIMUS- SUOMI sanakirjaa.

- Mahdolliset riita-asiat selvitetään xxx käräjäoikeudessa
=  Älä edes kuvittele voittavasi mitään juttua, koska meillä on paremmat lakimiehet.

- Olen lukenut ja sitoudun noudattamaan
= Oliko tässä kohtaa että olen lukenut ja YMMÄRTÄNYT lukemani ?

- Kaikki tässä sopimuksessa olevat asiat ovat luottamuksellisia ja tarkoitettu vain sopimuksen osapuolten tietoon
= Älä näytä tätä sopimusta muille tai ne kertoo että sinua on kusetettu ja pahasti

Tai jos työpaikka ilmoituksessa on jotain niin mitä se oikeasti tarkoittaa?

- Yrityksessä on dynaaminen ja innovatiivinen ilmapiiri
= Kaikki muut ovat juuri koulusta valmistuneita STAR WARS faneja, jotka valomiekka kädessä miettivät että voiko hiukkaskiihdyttimessä tehdä kermavaahtoa.

- Äitiyslomasijaisuus
=  Tämä työ on niin huono, että edeltäjä lähti mieluummin pesemään vauvankakkaa kuin tekisi tätä hommaa.

- Eläkkeelle siirtyvän tilalle
=  Edellinen kaveri joutui työkyvyttömyyseläkkeelle 25 vuotiaana

- Kokopäivätyö
= Siis ihan KOKO päivätyö

- Palkkaus sopimuksen mukaan
= Alle työehtosopimuksen eikä KOKO päivätyöstä makseta kuin osa-aikapalkka

- Liukuva työaika
=  Liukuu kyllä, mutta vain niin että alkaa aikaisemmin ja loppuu myöhemmin.

- Yritys on monikansallinen
= Niinpä. Ja työehtosopimuksena noudatetaan pääkonttorin sopimusta joka sijaitsee Intiassa ..

- Ison talon edut
=  Sinua voidaan pallotella yrityksen sisällä mielin määrin ilman että kukaan edes huomaa.

Työpaikkaruokailu
= Jääkaappi ja mikro taukotuvassa

Hyvät etenemismahdollisuudet
= Tarpeeksi kun nuolet niin joo..

No ehkä tuossa nyt hieman oli humoristisia piirteitä.. Mutta kyllä siinä oli myös totuuden siemen. Hyvin usein huomaa että asioita kaunistellaan ja melkeinpä valehdellaan. Eikä tuo kyllä rajoitu pelkästään yrityksiin. Kyllä ne työtekijät osaavat aivan yhtä hyvin näytellä hieman parempaa työtekijää kuin lopulta onkaan. Eräs kollega haki töihin samaan firmaan missä itse aikoinaan olin. Työhaastattelussa hän kehui, ettei koske laisinkaan alkoholiin. Se varmaan piti paikkansa, mutta hän taisi kyllä käyttää huumeita..

Nyt olen täällä Saksassa. Travemunden satamassa. Odotan että laiva lähtee kohti kotia. Tai jos nyt tarkkoja ollaan niin kohti Ruotsia, mutta sieltä kautta tulen sitten kotiin. Tämä taitaa olla viimeinen reissu nykyisen toimeksiantajan alaisuudessa. Hommat menee uusiksi kun maailma muuttuu. Hieman on haikea fiilis. Olen kuitenkin tehnyt tätä hommaa yli 7 vuotta, joten onko ihme? Mutta etiäppäin sano mummo hangessa. Ei tästä maailmasta rahti lopu.

Ja tekevälle töitä löytyy.. Kyllä tuo vanha viisaus pitää harvinaisen hyvin paikkansa tänäkin päivänä. Kun ei hirveän nirsoksi heittäydy niin aina jotain löytyy. Tietysti tässä täytyy muistaa sekin, että pitäisi tällä elääkin, joten ei ihan mitä tahansa duunia voi ottaa.

En minä niin tyhmä ole, vaikka olenkin kuljetusyrittäjä.

Kalenteri. Ei mikään muu. Ihmisillä on ihmeellinen tapa ajatella että elämä ikäänkuin nollaantuu aina uutena vuotena. “Nyt minä aloitan terveemmän elämän. Lopetan tupakoinnin, laihdutan. ym ym”. Miksi sitä ei voi tehdä vaikka syyskuun 23 päivä ? Muutoksia voi tehdä vaikka joka päivä. Ei sitä varten tarvitse odottaa vuoden vaihtumista.

Yksi asia missä ihmiset voisivat tehdä parannuksen on suoraselkäisyys.. Minua on jo useamman vuoden ärsyttänyt suunnattomasti se kuinka ihmisista ei enää löydy sellaista vanhanajan rehellisyyttä ja suoraselkäisyyttä. Tuntuu että raha ja kiire ajaa kaikkien tällaisten hyveiden ohi. Firmoissa ei enää tarvitse katsoa työntekijää silmiin, kun hänet irtisanotaan. Asia kuitataan tiedotteella, jossa kerrotaan kuinka markkinatilanne on sellainen että yritys on pakotettu saneerauksiin. Jos joku kysyy johtajalta asiasta niin hän sanoo vaan kuinka päätös on tehty jossain muualla ja hän ei voi asialle mitään. Miksi se johtaja joka päätöksen on tehnyt,  ei voi tulla työntekijöiden eteen ja sanoa suoraa että “Olen tehnyt päätöksen, valitan mutta saatte potkut” Se ei ole todellakaan mukava uutinen, mutta silloin tämä johtaja ottaisi suoraselkäisesti vastuun itselleen eikä kääntäisi syytä jonkun kasvottoman “markkinatilanteen” syyksi.

Monet “tavalliset” ihmiset ovat puolestaan menettäneet selkärankansa suhtessa toisiin ihmisiin. Kun joku kaveri soittaa ja pyytää esimerkiksi talkoisiin että saadaan muutto hoidettua niin kaikki ovat heti mukana hommassa ja lupaavat tulla. Kun H-hetki lähestyy niin näistä ihmisistä ei kuulu mitään. Ei näy ketään. Ja kun heille soittaa niin puhelin on kiinni tai siihen ei vaan vastata. Sitten joskus viikon päästä kerrotaan että minun mummi kuoli enkä päässyt talkoisiin. Outo homma kuinka yhdellä ihmisellä voi olla 7 mummoa ja 8 vaaria. Sen verran niitä kuolleita mummoja ja vaareja on talkoiden aikaan ollut..

Eikö voisi reilusti sanoa että minä en jaksa tai minua ei kiinnosta tai minulla on muuta menoa. Se, ettei edes ilmoita peruuntumisesta on niin epäkunnioittavaa toista kohtaa että vaikea keksiä syytä moiseen. Jos ystävää ei kunnioita tuon vertaa niin sitten koko ystävyys on mallia “facebook”. Sillä ei ole mitään painoarvoa. Kyllä minä ymmärrän, että kaikkiin talkoisiin ja illanistujaisiin ei voi päästä, mutta silloin otetaan se hieno uusi älypuhelin kauniiseen käteen ja soitetaan kaverille ja sanotaan  “Anteeksi kun lupasin tulla mutta minulle tuli este”… Se ei ole tuon vaikeampaa.

Ongelma ei ole itse asiassa, vaan siinä miten asiat hoidetaan. Se on sitä suoraselkäisyyttä.

Koko maailma tuntuu olevan hirveän huolissaan maailman osakemarkkinoista tai ilmaston lämpenemisestä. Meriveden noususta tai asteroidin törmäyksestä. Tosiasiassa meidän pitäisi olla huolissaan siitä kuinka me kunnioitamme toisia ihmisiä. Tässä ei ole kyse ruoka-avusta eikä sairaiden hoidosta. Kunnioitus lähtee siitä, että kaupassa pyytää anteeksi kun ajaa ostoskärryllä toisen jaloille. Kunnioitus on sitä, että sanoo kiitos kun toinen avaa sinulle oven. Vastaa tervehdykseen kun sinua tervehditään. Ilmoitat jos myöhästyt tapaamisesta..Hyvät käytöstavat ovat toisen kunnioittamista

Pieniä asioita mitkä tekevät suuria.

Jos aloitettaisiin tämä vuosi siten että ajatellaan hieman enemmän sitä ystävää tai naapuria. Kaikkien kaveri ei tarvitse olla, mutta silti heitä pitää kohdella kuin ihmistä. Katsotaan silmiin kun hymyillään.

Hyvää uutta vuotta ..

Vuosi alkaa olla lopuillaan. Vaikka mitään merkittävän negatiivista ei tapahtunutkaan niin silti toivotan mielelläni parempaa uutta vuotta. Aina täytyy pyrkiä eteenpäin. Enkä nyt tarkoita mitään parempaa työpaikkaa, isompaa asuntoa ja kalliimpaa autoa. Tarkoitan eteenpäin menemistä elämässä. Aina voi asiat tehdä paremmin ja oppia virheistään. Sillä tavalla toivon parempaa tulevaa vuotta.

Joulu on minulle ainakin rauhottumisen aikaa. Joulun kaupallisuus ja stressi saavat minun niskavillat nousemaan pystyyn. Toivoisin että ihmiset oppisivat ottamaan joulun vastaan rauhoittuen. Edes kerran vuodessa voisi laittaa puhelimen kiinni ja kellot piiloon. Televisiota ei tarvitse avata. Jos tämän kerran ihmiset unohtaisivat muun maailman. Nautitaan siitä seurasta mitä meillä on. Olkoot se sitten vaikka vaan oma seura, välillä se on parasta seuraa. Usein ihmiset keskittyvät niin paljon muihin ihmisiin, että se tärkein ihminen unohtuu. Minä itse.  Joskus on hyvä olla sopivasti itsekäs.

Hyvää joulua ja parempaa uutta vuotta

Italiassa kaikki on toisin. Erään ajojärjestelijän sanoja lainatakseni “Tervetuloa autotallifirmojen luvattuun maahan”. Toisaalta siellä on kyllä jotain että siellä kuitenkin viihtyy. Miten voi olla viihtymättä maassa, missä jopa poliisiautot ovat Alfa Romeoita?

Mutta firmojen sijainti ja työkulttuuri on meille suomalaisille jotain hieman outoa. Tietyt teollisuusalueet ovat aivan kuin oppikirjoista. Hyvin merkitty ja helppoja ajaa. Mutta sitten on näitä yksittäisiä firmoja, mitkä voi olla ihan missä vaan. Sinne vievä tie voi olla sellainen, ettei rekalla meinaa mahtua ja itse firma on jossain omakotitalojen takapihalla. Sinne päästäkseen pitää ajaa kanatarhan läpi, sitten omenapuun alta ja siitä koirankopin kohdalta käännytään uima-altaan vierustaa. Sieltä se firma sitten löytyy. Tällaisia ne välillä on.

Sumuinen aamu Torinossa

Ja se työkulttuuri. Sama pätee kyllä lähes kaikkiin maihin tuosta Belgia – Sveitsi- Itävalta akselin eteläpuolelta. Toisaalta ymmärrän, että siellä on päivällä kuuma ja täytyy pitää tämä siesta. Mutta kyllä se niin korpeaa kun itse on reippaana aloitellut päivän ja päässyt vauhtiin. Aamusella siinä käy jossain ja sitten menee seuraavaan firmaan. Siellä trukkikuski näyttää kelloa että nyt lähdetään kotiin ja tullaan parin tunnin päästä takaisin. Voi jummijammi. Siinä sitten odotellaan parhaaseen aikaan päivästä pari tuntia. Ja kun Siesta on ohi niin enää et ehdi muualle kun ne lähtee sieltä sitten illaksi kotiin.

En yhtään ihmettele, että noissa etelä Euroopan maissa on ollut viimeaikoina hieman talousongelmia. Jos tuolla asenteella tehdään töitä, niin ei siitä hirveää talouskasvua synny. En minä kyllä rehellisesti sanottuna tiedä onko se nyt edes mikään elämän tarkoitus. Ehkä se etelä Euroopan MAÑANA meininki on parempi tapa kahlata tätä elämää eteenpäin. Ettei kaikki olisi yhtä suorittamista ja tuloksen tekemistä.

Eikö tämä nykyinen globalisaatio toimi jos kulttuurit ovat erilaiset? Onko tässä lopulta ongelman ydin?

Pitäisikö elämästä ihan nauttia ja elää sitä eikä koko ajan pyrkiä eteenpäin? Pyrkiä mihin? Kaikki me joskus kuollaan ja mitään ei saada mukaan lähtiessä.

Helman pintapuolen työstö alkoi paketillisella finnfoam-levyjä. Niitä liimattiin pari päällekkäin ja siihen kaiverrettiin helman muoto ns. väärinpäin. Levyä muotoiltiin ja hiottiin ja kun muoto oli valmis niin tehtiin toinen kappale peilikuvaksi. Muoto saatiin siirrettyä samanlaiseksi mittaamalla ruudukko ja siten mitat siirtyivät toiseen kappaleeseen. Kun muotit olivat lopulta valmiit niin muotin pinta teipattiin. Teippi estää hartsia sulattamasta muottia ja mahdollistaa myös osan irrottamisen muotista. Tämän jälkeen alkoi lasikuidun laminointi. Hartsia ja kuitua, hartsia ja kuitua. Monta
kerrosta.

Hartsin kovetuttua helma irrotettiin muotista. Sitten alkoi se oikeasti kovin työ. Vaikka muotin työstöön oli paneuduttu huolella, niin helman pinta vaati järjettömän määrän työtä. Harjanteiden muodot eivät olleet virheettömät. Niitä hiottiin ja hiottiin. Taustapuolelle laminoitiin lisää kuitua kohtiin, mistä piti hioa liikaa. Muodot saatiin niin lähelle valmista että pinta voitiin kitata. Sitten hiontaa ja lisää kittiä. Ja lisää hiontaa ja kittiä. Pinta oli yllättävä hyvä jo lasikuidun jälkeen, eikä kittiä mennyt niin paljon kuin pelkäsin. Työmäärä on joka tapauksessa uskomaton mikäli pinnasta haluaa virheettömän. Ei se sitä ole kyllä valmiinakaan mutta sanotaanko että riittävä. Täydellisyyteen ei taida olla mahdollisuutta meidän resursseilla.

Oman vaikeuden helmojen työstöön teki se, ettei meillä ollut silloin vielä tulevaa autoa. Mitat piti ottaa toisesta autosta ja siihen piti jättää pieni pelivara. Kun auto lopulta saatiin ihan fyysisesti paikalle niin helmat leikattiin täsmälleen oikeaan muotoon. Lokasuojan reunaan tehtiin päätykulmat yms. Lopullinen muoto tehtiin vasta kuukausia aloittamisen jälkeen. Ja mekanismin kiinnitys ratkesi lopullisesti vasta silloin. Runkorakenne oli niin erikoinen ettei sitä ollut muilla, joten sen lopullinen suunnittelu ei onnistunut etukäteen.

Kaiken säätämisen, kuiduttamisen, kittaamisen ja hiomisen jälkeen pinta saatiin maalivalmiiksi. Vaikka pintaa valmistelee kuinka paljon, niin onnistuminen punnitaan vasta kun viimeinen pinta maalia on päällä. Silloin kaikki työ palkitaan, tai aloitetaan lähes alusta uudestaan.
Meillä oli samaan aikaan työn alla niin paljon osia, että on jopa ihme kuinka hyvin pystyimme paneutumaan jokaiseen osaan. Toista osaa kuidutettiin samaan aikaan kun toista kitattiin ja kolmatta maalattiin. On jopa pieni ihme, ettei meille käynyt suurempia vahinkoja puhtauden yms. kanssa.

Kaikki osat on kuitenkin työstetty samassa tilassa, n. 80 neliön tallissa. Yhdessä kulmassa oli hiontapiste, toisessa kittausasema. Yhteen nurkkaan tehtiin sitten yhdistetty rälläkkä -ja porauspaikka. Ja suorakulmion mallisesta tallista kun on kyse, niin se neljäs nurkka jäi kuiduttamiselle.
Tällaiset oli meidän olosuhteet. Mutta kun kaikkea ei voi saada, niin niillä pitää mennä mitä on tarjolla. Sehän on yksi homman suola kun ratkaisee kaikenlaisia ongelmia. Ei pelkästään sen mitä tekee vaan myös miten sen tekee. Kuten esimerkiksi korvaa puuttuvan sorvin porakoneella ja ruuvipenkillä. Tai luotilangan narulla ja mutterilla.