Sivuhelmat, kuulostaa helpolta

Voi kuulostaa joo. Mutta siihen se jää. Siis helppous. Sivuhelmojen mekanismin suunnittelu oli jo itsessään aika vaativaa. Mekanismi vaatii tietyn tilan, mutta auton runko oli toista mieltä. 1000 litran tankki ja adblue säiliö ahdisti kummasti. Halusin myös helman lukituksen piiloon, joten sekin vaikeutti suunnittelua. Piirsin ruutupaperille erilaisia versioita mekanismista. Erikokoista palkkia ja erilaisilla mitoilla. Helman piti myös nousta tarpeeksi ylös, jotta tarvikelaatikon ovet mahtuvat aukeamaan.. Tämän takia aukeavan mekanismin täytyi olla tietyn mittainen. Muutaman eri version jälkeen oikeat mitat alkoivat löytyä ja varsinainen osien tekeminen pääsi vauhtiin. Pientä viilaamista piti tehdä lähes valmiisiin osiin. Kaikkea ei mitenkään pystynyt ja osannut huomioida ruutupaperille tehdyissä piirroksissa. Mekanismit eivät kaikesta huolimatta mahtuneet runkoon ongelmitta. Tankkia piti siirtää pari senttiä ja rungon rappunen piti muuttaa samaan kiinnitykseen helman mekanismin kanssa. Lopulta mekanismi alkoi olla oikeasti toimiva, joten osat saatiin työstettyä ja jauhemaalattua.

Helman pintapuolen työstö alkoi paketillisella finnfoam-levyjä. Niitä liimattiin pari päällekkäin ja siihen kaiverrettiin helman muoto ns. väärinpäin. Levyä muotoiltiin ja hiottiin ja kun muoto oli valmis niin tehtiin toinen kappale peilikuvaksi. Muoto saatiin siirrettyä samanlaiseksi mittaamalla ruudukko ja siten mitat siirtyivät toiseen kappaleeseen. Kun muotit olivat lopulta valmiit niin muotin pinta teipattiin. Teippi estää hartsia sulattamasta muottia ja mahdollistaa myös osan irrottamisen muotista. Tämän jälkeen alkoi lasikuidun laminointi. Hartsia ja kuitua, hartsia ja kuitua. Monta
kerrosta.

 

Hartsin kovetuttua helma irrotettiin muotista. Sitten alkoi se oikeasti kovin työ. Vaikka muotin työstöön oli paneuduttu huolella, niin helman pinta vaati järjettömän määrän työtä. Harjanteiden muodot eivät olleet virheettömät. Niitä hiottiin ja hiottiin. Taustapuolelle laminoitiin lisää kuitua kohtiin, mistä piti hioa liikaa. Muodot saatiin niin lähelle valmista että pinta voitiin kitata. Sitten hiontaa ja lisää kittiä. Ja lisää hiontaa ja kittiä. Pinta oli yllättävä hyvä jo lasikuidun jälkeen, eikä kittiä mennyt niin paljon kuin pelkäsin. Työmäärä on joka tapauksessa uskomaton mikäli pinnasta haluaa virheettömän. Ei se sitä ole kyllä valmiinakaan mutta sanotaanko että riittävä. Täydellisyyteen ei taida olla mahdollisuutta meidän resursseilla.

 

Oman vaikeuden helmojen työstöön teki se, ettei meillä ollut silloin vielä tulevaa autoa. Mitat piti ottaa toisesta autosta ja siihen piti jättää pieni pelivara. Kun auto lopulta saatiin ihan fyysisesti paikalle niin helmat leikattiin täsmälleen oikeaan muotoon. Lokasuojan reunaan tehtiin päätykulmat yms. Lopullinen muoto tehtiin vasta kuukausia aloittamisen jälkeen. Ja mekanismin kiinnitys ratkesi lopullisesti vasta silloin. Runkorakenne oli niin erikoinen ettei sitä ollut muilla, joten sen lopullinen suunnittelu ei onnistunut etukäteen.

Kaiken säätämisen, kuiduttamisen, kittaamisen ja hiomisen jälkeen pinta saatiin maalivalmiiksi. Vaikka pintaa valmistelee kuinka paljon, niin onnistuminen punnitaan vasta kun viimeinen pinta maalia on päällä. Silloin kaikki työ palkitaan, tai aloitetaan lähes alusta uudestaan.
Meillä oli samaan aikaan työn alla niin paljon osia, että on jopa ihme kuinka hyvin pystyimme paneutumaan jokaiseen osaan. Toista osaa kuidutettiin samaan aikaan kun toista kitattiin ja kolmatta maalattiin. On jopa pieni ihme, ettei meille käynyt suurempia vahinkoja puhtauden yms. kanssa.

Kaikki osat on kuitenkin työstetty samassa tilassa, n. 80 neliön tallissa. Yhdessä kulmassa oli hiontapiste, toisessa kittausasema. Yhteen nurkkaan tehtiin sitten yhdistetty rälläkkä -ja porauspaikka. Ja suorakulmion mallisesta tallista kun on kyse, niin se neljäs nurkka jäi kuiduttamiselle.
Tällaiset oli meidän olosuhteet. Mutta kun kaikkea ei voi saada, niin niillä pitää mennä mitä on tarjolla. Sehän on yksi homman suola kun ratkaisee kaikenlaisia ongelmia. Ei pelkästään sen mitä tekee vaan myös miten sen tekee. Kuten esimerkiksi korvaa puuttuvan sorvin porakoneella ja ruuvipenkillä. Tai luotilangan narulla ja mutterilla.