Taidan perustaa puolueen ?

 

Olen luvannut itselleni, että en ikinä astu jalallanikaan politiikan maailmaan. Nyt on kyllä aivan pakko hieman sivuta aihetta. Tai paneutua siihen ihan kunnolla. Miten sitten asian haluaa nähdä.

Uutisissa oli juttua, että joku nimeltä mainitsematon puolue ehdotti sairasloman alkuun jonkinlaista karenssia. Joku aika sitten joku toinen puolue (tai sitten oli sama), ehdotti eläkeiän nostoa. Ja joku puolue ehdotti jotain ja joku toinen taas jotain ihan muuta. Jne.jne..

Aivan sama mikä tämä ehdotus on, niin aina se toisen puolueen porukka ampuu alas ehdotukset toisensa perään. Kokoomus ajattelee ehkä hieman yrittäjien aivoilla. Vasemmistoliitto pienituloisen aivoilla ja vihreät ovat liikkeellä oman kannattajakunnan asioilla. Olisiko joku puolue realistisella linjalla? Pitäisikö minun perustaa REALISTIPUOLUE?

 

Sellainen puolue joka olisi asioista oikeasti sitä mieltä mitä mieltä pitää olla että asiat saadaan toimimaan. Joskus taloudenhoidossa on tehtävä vaikeita ja kipeitäkin päätöksiä. Nämä päätökset ovat aina jonkun mielestä huonoja, mutta ne voi silti olla välttämättömiä. Kuten nyt esimerkiksi nämä työntekijöiden etujen heikentämiset. Minä en todellakaan ole niin viisas, että voisin väittää niiden olevan välttämättömiä. Kaikesta huolimatta ne ei ikinä tule menemään läpi kun puolet politiikoista ei voi olla sitä mieltä. Muuten he eivät saa ensi vaaleissa ääniä näiltä työntekijöiltä. Ja jos se oikea ratkaisu olisi sellainen missä työnantajan kukkaroon tulisi iso lovi, niin sekään ei mene läpi. Toiset kansanedustajat eivät saa jatkokautta kun yrittäjät eivät äänestä heitä.

Kaikki politiikot ajattelevat tietyn porukan etua ja ajavat näitä asioita. Jos joku ministeri nostaa veroprosenttia 5 % niin pääseekö hän seuraavaan eduskuntaan? Ei varmasti vaikka se nosto olisi kuinka välttämätöntä koko kansan hyvinvoinnin kannalta. Joku on aina sitä mieltä että ottakaa muilta mutta ei minulta.

Eli missä on se realistipuolue mikä ei ole kenenkään puolella. Puolue joka olisi KAIKKIEN puolella.