Takapää, kompakti kokonaisuus

Takapään idea sai jotenkin alkunsa kun näin kuvan vanhasta 50 luvun jenkistä. Myöhemmin selvisi että se taisi olla vm-59 Chevrolet Impala. Siinä muodossa oli jotain mikä miellyt silmää ja tuntui sopivassa määrin kopioitavalta. Ajatusta tuli työstettyä ja takavalojen toteutusta myös. Kerran istuin veljeni talon kuistilla ja katselin heidän Alfa Romeo 156:a siinä pihalla. Kysyin veljeltäni että saanko lainata teidän autoa?  Hän kysyi että mihin olen menossa,  sanoin että en mihinkään. Juhannuksena 2010 sitten otin muotit heidän auton takavalojen paikoista. Kuidutin ensin valojen paikat ja tein siitä käänteiset palat mitkä sitten istutin lopulliseen perään.

 

Varsinaisen perän kehikon tekniikkaa mietin ja kieputin päässäni aika kauan. Lopulta muodostui käsitys siitä, että on järkevintä tehdä se ikään kuin putkirungosta. Rungon päälle pingotetaan kangas, mikä lopulta kuidutetaan lopulliseen muotoon.

Kun auto saatiin tallille maaliskuussa 2011, niin putkia alettiin sovittaa auton rungon päälle. Järeällä putkentaivuttimella saatiin putket oikeaan muotoon ja ne hitsattiin kiinni toisiinsa. Perän muita muotoja saatiin aikaan pienemmällä metalliputkella. Kiinnitys tehtiin yksinkertaisesti saranoimalla se vetopöydän vierestä ja toiseen päähän lukitus. Eli koko perästä tehtiin avattava, aivan kuin auton konepelti. Sen alla on akut, joten se oli saatava helposti avattavaksi.

Kun koko metalliputkihökötys oli lopulta valmis ja toimivuus varmistettu, niin päälle pingotettiin kangas. Kankaan päälle upotettiin takavalojen ”palat”  Sitten alkoi yksinkertainen kuiduttaminen. Jälleen kerran. Mattoa ja hartsia. Mattoa ja hartsia.

Perän muoto oli työstötekniikan ansiosta valmis jo heti kerrasta, joten muotoja ei tarvinnut hakea kuten esimerkiksi helmoissa ja tuuliohjaimissa. Silti monen kuitukerroksen jälkeen kittaaminen ja hiominen vei uskomattoman määrän tunteja. Pintaa oli paljon ja kun tiedettiin, että perä jää kokonaisuutena mustaksi ilman motiivimaalauksia, niin se ei antaisi mitään anteeksi. Kaikki pienimmätkin epätasaisuudet näkyisi.

Mutta työllä siitäkin selvittiin..

Kun perä oli maalia vaille valmis, niin alle tuleva roiskeläppä sai lopullisen kiinnityksensä. Sille sopivat kiinnikkeet saatiin samaan paikkaan kuin millä koko perän lukitus on kiinni auton rungossa. Kompakti kokonaisuus sanoisin.