Tästä se laulu ja leikki alkaa.

Uusi kausi edessä

Kesä alkaa olla takana. Ristiriitaiset fiilikset myös. Kesä oli aika kiireistä aikaa kun kierrettiin uuden auton kanssa 4 näyttelyä pitkin Eurooppaa. Puola, Hollanti, Suomi ja Ruotsi. Ja välissä tuli tehtyä ihan töitäkin.

 

Oli hyvä kesä. Myönnän. Vaikka tuntuu joka kerta, että kesä menee liian nopeasti ja kiireisesti ohi. Sellainen työmiehen lomailu jää kokonaan kokematta. Tilalle tulee pitkät illat hallilla autoa vahatessa ja puunatessa. Näyttelyreissujen pitkät päivät ja huonot unet. Voisi ehkä myöntää, että ne ovat jollain tavalla stressaavia reissuja. Mutta kolikolla on aina kaksi puolta. Näyttelyissä tapaa sellaisia kavereita, joita ei ehkä näe vuodessa kuin juuri tuon yhden viikonlopun ajan. Monta kertaa Jaakkokin tulee moottoritiellä vastaan, käsi heiluu ikkunassa mutta sanaakaan ei vaihdeta. Molemmat menevät eri suuntiin. Ja puhelinnumeroa en ole ikinä Jaakolta kysynyt. Toisaalta ei ehkä tarvitse. Juttu jatkuu samasta lauseesta mihin se on jäänyt viime kesän viimeisessä näyttelyssä. Sellaista se on monen muunkin kaverin kanssa. Meitä yhdistää se tietty juttu.. Sama juttu se on varmaan kala- ja metsästysporukoilla. Sählyjengillä ja spinningtunnilla. Porukka on mukavaa ja loppujen lopuksi on aivan sama mitä tekee, niin silti fiilis on hyvä. Sitä ne ystävät saavat aikaan.. Ei siinä ole tarkoituskaan hankkia lapselleen kummia, ne ovat sellaisia ”hetkessä hyvä olo” ystäviä.

Sitä fiilistä tulee ikävä kun odottelee uutta kautta.. Ja se tulee nopeampaa kuin huomaakaan. Joulu on jo huomenna ja juhannus ylihuomenna. Siltä se välillä tuntuu.

Joskus syntymäpäivänä täytyy ihan laskea että kuinka paljon tulee mittariin. Omasta mielestäni täytin viimeksi 22.. Todellisuus on jossain sen ja eläkeiän välissä. Toisaalta kun katsoo elämää taaksepäin, niin huomaa että onhan tuota tullut tehtyä vaikka mitä. Kaikki kun niputtaa yhteen niin tulee tunne ”Olenko minä ehtinyt kaiken tuon ihan tässä elämässäni?”
Eli kulkeeko aika lopulta nopeasti vai hitaasti? Tunnit menee hitaasti, mutta vuodet nopeasti..

Viimeisin vuosi on ollut sellaista menoa etten ihan heti haluaisi ottaa uusiksi. Aloitimme avovaimoni kanssa uuden Scanian rakennusprojektin vuosi sitten kesällä. Sen jälkeen on vietetty hallilla lähes kaikki viikonloput. Ja nekin ihan tappiin asti.. Henkisesti ja fyysisesti niin kova urakka, että en suosittele kenellekään. Hulluus ilmenee monin eri tavoin. Tämä on yksi muoto. Mutta joku siinä rakentamisessa ja luomisessa on sellaista, että siitä saa niin paljon irti. Se tuo sellaista mielihyvää, etten edes yritä sitä selittää. Varmaan sama homma se on lähes joka harrastuksella mitä tehdään suurella intohimolla. Intohimo sen hulluuden taustalla on pakko olla.. Järki sanoo toista mutta.. ”jospa mä silti ihan vähän vielä teen..” Ja taas on joku uusi juttu työn alla. Vaikea sitä on selittää kun ei itsekään ymmärrä, että missä kohtaa se mopo lähti lapasesta.

Mutta eikö se ole elämässä yleensäkin niin, että mitä enemmän asioita mietit niin sitä sekavammaksi ne menee?  Silloin kun antaa fiiliksen viedä niin lopputulos on paljon enemmän itsensä näköinen.

Kaiken ei tarvitse olla niin järkevää, mutta mukavaa se voi olla..

 

Always look on the bright side of life….

 

Viimeinen näyttely

Tässä tuli vietettyä viikonloppua Helsingin messukeskuksessa kesän viimeisessä näyttelyssä. Tosin se oli enemmänkin henkilöautoshow missä isot autot olivat ikään kuin mainostamassa Power Truck Show ta. Oli mukava tapahtuma kun sai olla autojen kanssa sisätiloissa ja meno oli rentoa kun ei ollut sitä palkintojen ”jännitystä”.

 

Siellä kiertäessä ja katsellessa mitä erikoisempia autoja tuli mietittyä montaakin eri asiaa. Henkilöautojen ja moottoripyörien taso on aivan käsittämättömän kova. Autoihin käytetty mielikuvitus ja työn laatu on kunnioitusta herättävää. Silti siinä kävi mielessä sellainen asia, että kuinkahan nuo henkilöautot kestäisivät ajoa 120000 -150000 km vuodessa. Ajamista kelissä kuin kelissä kesät talvet. Ajoreittiä ei voi valita ja autolla pitäisi tehdä myös töitä. Uskallan väittää, että suurin osa autoista ei kuukauden jälkeen olisi siinä kunnossa että niillä kehtaisi mennä mihinkään näyttelyyn. Eli kyllä näitä näyttelyissä kiertäviä kuorma-autoja katsoessa on ymmärrettävä tosiasiat. Jos jossain näkyy kivenisku tai rappusen vieressä naarmu niin se on työn jälki mikä jää väkisinkin. Sitä näistä henkilöautoista ei löydy. Myöskin suunnittelun lähtökohta on aivan toinen. Henkilöautolle yleensä riittää kunhan siinä aukeaa ovet ja sillä pystyy ajamaan. Kuorma-autojen käyttö rajoittaa rakentamista hyvin paljon.

Eipä niitä nyt vertailla pidäkään mutta autoja katsellessa on hyvä muistaa ettei niitä voi laittaa aivan samalle viivalle.. Ne ovat loppujenlopuksi kaksi erilaista maailmaa.

Mitenhän tuo juttu lähti noin lentoon? No katsotaan mitä tulevaisuus tuo..