Tehdään se mañana

 

Italiassa kaikki on toisin. Erään ajojärjestelijän sanoja lainatakseni ”Tervetuloa autotallifirmojen luvattuun maahan”. Toisaalta siellä on kyllä jotain että siellä kuitenkin viihtyy. Miten voi olla viihtymättä maassa, missä jopa poliisiautot ovat Alfa Romeoita?

Mutta firmojen sijainti ja työkulttuuri on meille suomalaisille jotain hieman outoa. Tietyt teollisuusalueet ovat aivan kuin oppikirjoista. Hyvin merkitty ja helppoja ajaa. Mutta sitten on näitä yksittäisiä firmoja, mitkä voi olla ihan missä vaan. Sinne vievä tie voi olla sellainen, ettei rekalla meinaa mahtua ja itse firma on jossain omakotitalojen takapihalla. Sinne päästäkseen pitää ajaa kanatarhan läpi, sitten omenapuun alta ja siitä koirankopin kohdalta käännytään uima-altaan vierustaa. Sieltä se firma sitten löytyy. Tällaisia ne välillä on.

Sumuinen aamu Torinossa

Ja se työkulttuuri. Sama pätee kyllä lähes kaikkiin maihin tuosta Belgia – Sveitsi- Itävalta akselin eteläpuolelta. Toisaalta ymmärrän, että siellä on päivällä kuuma ja täytyy pitää tämä siesta. Mutta kyllä se niin korpeaa kun itse on reippaana aloitellut päivän ja päässyt vauhtiin. Aamusella siinä käy jossain ja sitten menee seuraavaan firmaan. Siellä trukkikuski näyttää kelloa että nyt lähdetään kotiin ja tullaan parin tunnin päästä takaisin. Voi jummijammi. Siinä sitten odotellaan parhaaseen aikaan päivästä pari tuntia. Ja kun Siesta on ohi niin enää et ehdi muualle kun ne lähtee sieltä sitten illaksi kotiin.

En yhtään ihmettele, että noissa etelä Euroopan maissa on ollut viimeaikoina hieman talousongelmia. Jos tuolla asenteella tehdään töitä, niin ei siitä hirveää talouskasvua synny. En minä kyllä rehellisesti sanottuna tiedä onko se nyt edes mikään elämän tarkoitus. Ehkä se etelä Euroopan MAÑANA meininki on parempi tapa kahlata tätä elämää eteenpäin. Ettei kaikki olisi yhtä suorittamista ja tuloksen tekemistä.

Eikö tämä nykyinen globalisaatio toimi jos kulttuurit ovat erilaiset? Onko tässä lopulta ongelman ydin?

Pitäisikö elämästä ihan nauttia ja elää sitä eikä koko ajan pyrkiä eteenpäin? Pyrkiä mihin? Kaikki me joskus kuollaan ja mitään ei saada mukaan lähtiessä.