Ympyrä sulkeutuu..

Tänään tuli käytyä X-Treme car show:ssa. Taisi olla ensimmäinen autonäyttely muutamaan vuoteen missä olin vain ”turistina”, olikin mukavaa vaan kierrellä ja katsella muiden kädentaitojen tuotoksia. Mukaan tarttui myös muutama juttu, millä voi harjoitella talven mittaan.

 

Kotiin tullessa tajusin, että aika tarkkaan vuosi tästä taaksepäin aloitin tämän blogin pitämisen ja ensimmäisen jutun kirjoitin juuri X-treme car shown jälkeen. Vuodessa on ehtinyt tapahtua aika paljon ja taas toisaalta ei mitään ihmeellistä. Euro on edelleen kriisissä, Nokia laskussa ja minulla tekemättömiä töitä odottamassa. Eli mikään ei ole muuttunut vuodessa.

On oikeastaan outoa lukea noita vanhoja kirjoituksia ja huomata miten ne peilaavat vuoden aikaisia tapahtumia. Ehkä sitä juuri siksi sanotaan blogiksi. Eikö se ole jonkinlainen päiväkirja lontoon murteella..En minä tiedä. Isot pojat kertoivat.

Eilen oli virallisesti talven ensimmäinen päivä. Minulla ainakin. Kesän viimeinen näyttely oli viikko sitten ja eilen oltiin kaveriporukalla katsomassa jääkiekkoa ihan livenä. Siitä se talvi alkaa. Parin viikon päästä alkaa ihan kunnon pörinät, kun SM-liiga pärähtää käyntiin. Sitä jotenkin jaksaa paremmin kun on mitä odottaa. Eikö sitä niin sanottu jossain mainoksessakin?

 

Kesän näyttelyistä jäi hyvin ristiriitaiset fiilikset. Puolassa oli todella mukavaa. Hyvien ystävien seurassa viihtyy aina. Härmä oli sitten hieman erilainen reissu. Perinteinen mökkireissu tutussa seurassa ja siihen mukava näyttely päälle. Ruotsin näyttely jättikin sitten suuhun kyllä sellaisen ruskean maun. En viitsi tässä avautua ihan täysin, kun tämä on koko perheen ohjelma. Joku tietenkin sanoo tähän väliin, että olen vain katkera kun meidän auto ei voittanut mitään. Minun ei tarvitse tuohon sanoa mitään. Jokainen voi hakea palkittujen autojen kuvat netistä ja huomata, miksi minä olen hieman sitä mieltä että 6-1 tulos jääkiekossa kaivaa ruotsalaisia vieläkin.

Politikointi on jollain tavalla aina osallisena noissa näyttelyissä. Siitä ei pääse mihinkään. Mutta jotenkin tuntuu, että nyt siinä mentiin liian pitkälle. Kenen idea se sitten oli tai mikä siinä oli taustalla, niin sitä ei kovin moni tiedä. Oliko taso noussut yleisesti liian korkelle ja nyt haluttiin ”devalvoida” autojen tasoa. Haluttiinko palata takaisin aikaan jolloin kenellä tahansa oli mahdollisuus voittaa? Jos minulta kysytään niin kehitys menee eteenpäin ja sitä ei voi väkisin jarruttaa. Jos Nordic Trophyn voitto ei vaadi rakentajilta uskomattomia ponnisteluja ja järjetöntä työmäärää, niin onko se enää jatkossa se arvostetuin pokaali?  Mount Everestin valloittaminenkin on juuri sen takia niin arvostettu, että se on niin vaikeaa. Jos jokainen kiipeäisi sen huipulle kahvitunnilla shortseissa ja sandaaleissa niin olisiko se enää niin kova saavutus?